Yritykset ihmisyyden puolella

Kokoamme listaa yrityksistä, jotka vastustavat Gazassa tapahtuvaa siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa, kannattavat välitöntä ja pysyvää tulitaukoa, sekä humanitaarisen avun päästämistä alueelle. On aika osoittaa, että yritysmaailmassa on tilaa inhimillisyydelle, myötätunnolle ja näiden arvojen mukaiselle toiminnalle.

Kokoamme Brands for Humanity- nettisivuille sekä medialle ja poliitikoille lähetettävään listaukseen yritykset ja organisaatiot, jotka vastustavat siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa ja vaativat välitöntä tulitaukoa Gazaan.

Nettisivuille kokoamme mukana olevien yritysten nimet. Näin luomme läpinäkyvyyttä brändien arvojen toteutumiseen käytännössä, ja autamme kuluttajia valitsemaan arvomaailmansa mukaisia tuotteita ja palveluita.

Viimeisen yli viiden kuukauden aikana Gazassa on tapettu ainakin 31 112 ihmistä, joista noin 13 000 on lapsia. Haavoittuneita on ainakin 72 760 ja yli 2 miljoonaa ihmistä on välittömässä hengenvaarassa. Gazassa on huutava pula kaikesta elämiseen tarvittavasta, kuten ruoasta, puhtaasta vedestä ja lääkkeistä. YK: pääsihteeri Guterres on ilmaissut huolensa Gazan tilanteesta ja Kansainvälinen tuomioistuin on määrännyt Israelin tekemään kaiken voitavansa estääkseen kansanmurhan Gazassa. Toimittava on nyt, kun pelastettavaa vielä on. Emme voi hyväksyä kansanmurhaa.

Organisaatioiden tulee toimia arvojensa mukaisesti

Yrityksillä on valtaa ja mahdollisuutta vaikuttaa. Muistamme kaikki, miten Suomessa reagoitiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan vain kaksi vuotta sitten. Ukrainan lipun värit näkyvät edelleen yritysten some-kanavien logoissa ja pyyteetön apu ja rahankeräyksiin osallistuminen ovat itsestäänselvyyksiä. Nyt voimme toimia samoin ja osoittaa aktiivista myötätuntoa Gazan siviileille.

Peräänkuulutamme läpinäkyvyyttä ja toivomme, että yrityksissä ja muissa organisaatioissa havahdutaan viimeistään nyt siihen, ettei Gazan siviileihin kohdistuvan väkivallan tuomitseminen ole monimutkaista. Monien yritysten arvolistauksissa mainitaan vastuullisuus. Nyt on hyvä tilaisuus osoittaa, onko se pelkkää sanahelinää vai jotain, minkä takana seistään. Toivomme, ettei raha nouse tärkeämmäksi arvoksi, kuin ihmisoikeudet ja ihmishenkien pelastaminen.

Useat kansainväliset järjestöt ja organisaatiot, valtiot, kulttuurialan toimijat ja yksityishenkilöt ovat näiden kuukausien aikana ryhmittyneet vaatimaan tulitaukoa ja väkivallan lopettamista siviilejä kohtaan. Suomessa eri alojen toimijat ovat ilmaisseet kantansa avoimesti. Haluamme ensimmäistä kertaa mahdollistaa kollektiivisen julkisen ulostulon myös yrityksille ja muille organisaatioille. Yritysten kannanotolla luomme painetta päättäjille toimia oikeudenmukaisesti.

Tule mukaan!

Haluatko mukaan? Jätä yrityksesi yhteystiedot alla olevasta linkistä tai laita suoraan viestiä: info@brandsforhumanity.net

Taustaa

  • Brands for Humanity -työryhmässä on mukana yksityishenkilöitä AIDA impactista, Ruskeat Tytöt Ry:stä, Sumud Ry:stä, Heart Shaped Studio:sta sekä luovan alan freelancereita ja alan tutkijoita ja asiantuntijoita.

  • https://www.unocha.org/publications/report/occupied-palestinian-territory/hostilities-gaza-strip-and-israel-reported-impact-11-march-2024-1500

    https://www.ohchr.org/en/press-releases/2024/01/gaza-icj-ruling-offers-hope-protection-civilians-enduring-apocalyptic

    https://www.amnesty.org/en/latest/news/2024/01/israel-must-comply-with-key-icj-ruling-ordering-it-do-all-in-its-power-to-prevent-genocide-against-palestinians-in-gaza/

    https://www.reuters.com/world/middle-east/uns-guterres-condemns-israel-heartbreaking-killings-gaza-2024-01-21/